Elämä antaa, elämä ottaa..

Heti blogin alkuvaiheissa iski blogihiljaisuus. Mutta sillekin on selityksensä.
Sunnuntaina, heti syntymäpäivieni jälkeisenä aamuna sain pysäyttävän tekstiviestin isältäni: Pappani oli kuollut aamulla. Pappani täytti alle viikkoa aiemmin 82 vuotta.
Sen jälkeen ei ole tehnyt mieli postata mitään syntymäpäivistäni.
Sunnuntaista asti olen potenut huonoa omaatuntoa. Koko kesän piti käydä isovanhempiani katsomassa. Tai itseasiassa viimeiset kaksi vuotta on pitänyt käydä kylässä. Ikinä ei vaan saanut tartuttua asiaan, vaikka heille on meiltä matkaa vain vähän yli 10 kilometriä. Naurettavaa.
Nyt se on papan osalta myöhäistä.. Hautajaiset pidetään parin viikon päästä. Olemme jo mieheni kanssa päättäneet, että lapsia emme ota mukaan. Pari viikkoa sitten olleet rippijuhlat paljastivat sen mitä oletimmekin; ei kohta 1v ja 5v lapset jaksa olla nätisti kirkossa. Tai ehkä jotkut jaksavat, mutta eivät meidän lapsemme.
Niinpä sallimme hautajaispäivänä kaikille hetken surra ja muistella pappaani rauhassa.



Pappani oli minulle tärkeä. Hän oli tärkeässä roolissa myös kouluvalinnoissani yläasteen kynnyksellä. Kun olin lapsi, asuivat isovanhempani Aitoossa. Pappani työskenteli Anna Tapion koulussa, ja vei meitä serkuksia aina koulujen loma-aikaan mukanaan työpaikalleen. Pääsimme käymään navetassa lehmiä ja muita eläimiä hoitamassa ja tutustuimme koulun miljööseen.
Ala-asteen viimeiset vuodet olivat minulle aika hankalia, minua kiusattiin koulussa. Niinpä en halunnut suunnata saman porukan mukana yläasteelle, vaan hyvien muistojen siivittämänä hain Anna Tapion kouluun yläastevuosiksi.
Voisin vaikka vannoa, että niillä vuosilla oli tärkeä rooli elämässäni.

Pappani oli todella taitava käsistään. Kun olimme pieniä, jouluna ja syntymäpäivinä saimme nauttia papan luomuksista. Olen lapsuusvuosien aikana saanut häneltä muunmuassa nukkekodin, nukenkehdon, sienituolin, korurasian ja hevosenhoitotarvikkeille puisen pakin.
Kaikki ovat valitettavasti vuosien aikana hävinneet. Viimeisimpänä jouduin hävittämään mukana kulkeneen nukkekodin, jonka haaveilin voivani antaa omien lasteni käyttöön aikanaan. Se joutui kuitenkin nykyisessä kodissamme tilanpuutteen vuoksi kylmäsäilytykseen ja homehtui.

Kaiken tämän sekavan sepustuksen keskellä tahdon vain lausua kiitoksen.
Kiitos rakas Pappa kaikesta siitä mitä annoit minulle. Lepää rauhassa ❤️

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti