Maidoton mango"juusto"kakku

Kuopuksen synttäreistä alkoi leivontaputki. Ja edellisen juustokakun lisäksi on pakko jakaa teille vielä resepti tähän maidottomaan herkkuun joka yllätti itseni täysin!
Meille oli tulossa käymään siis äiti-ystäviä joista kaksi ovat maidottomia ja soijattomia, joten jotain tarjottavaa piti keksiä. Olin kuitenkin hieman skeptinen asian suhteen. En ikipäivänä osannut kuvitella että täysin kaurapohjaisista tuotteista tehty "juustokakku" olisi näin täyteläinen ja herkullinen!
Reseptipohjana olen käyttänyt All Good Things -blogin maidottoman mangojuustokakun reseptiä parilla pienellä muutoksella.
Ainoat miinukset tässä kakussa olivat se, että pohja jäi tosi pehmeäksi, ja se, että siitä tuli niin hyvää ettei sitä vieraiden jäljiltä jäänyt kuin pieni pala jäljelle!

Tässä muunneltu resepti, olkaa hyvä! Tein itse reseptin n 26cm irtopohjavuokaan.

Maidoton mangojuustokakku

Pohja:
N 100g maidottomia kaurakeksejä
3/4dl kauramaitoa

Huom! Pohjasta jää pehmeä, se ei kovetu samaan tapaan kuin normaali juustokakkupohja!

Täyte:
2dl Planti kauravispiä
1dl Oatly Vaniljakastiketta
150g Oatly På Mackan-"tuorejuusto"valmistetta
2dl Mangososetta (itse käytin Bonnen valmista mangososetta)
2tl vaniljasokeria
5 liivatelehteä
Appelsiinimehua

Päällinen:
Reilu 1dl mangososetta
2 passionhedelmän sisukset
2 liivatelehteä
Appelsiinimehua



Aloita murskaamalla keksit pohjaa varten joko blenderissä tai muovipussissa kaulinta apuna käyttäen. Sekoita keksimuru ja kauramaito kosteaksi massaksi.
Vuoraa irtopohjavuuan pohja leivinpaperilla ja levitä pohjan massa tasaisesti leivinpaperin päälle

Laita liivatelehdet pehmenemään kylmään veteen.
Vatkaa kauravispi vaahdoksi ja lisää siihen vaniljakastike ja tuorejuustovalmiste (På Mackan). Mausta vaniljasokerilla. Sekoita mangosose täytteen joukkoon.
Lopuksi kiehauta pieni tippa appelsiinimehua kattilassa ja liuota liivatelehdet mehuun.
Anna jäähtyä pieni tovi.
Lisää sitten liivateseos täytteeseen ohuena nauhana koko ajan vatkaten. Pyöräytä vielä lopuksi koko täyte läpi vatkaimella.
Levitä täyte tasaisesti pohjan päälle. Nosta hetkeksi jääkaappiin.

Laita päällisen liivatelehdet likoamaan kylmään veteen.
Sekoita mangosose ja passionhedelmien sisukset keskenään.
Lämmitä pieni tippa appelsiinimehua ja liuota liivatelehdet mehuun.
Sekoita liivateseos mango-passionsoseen joukkoon ohuena nauhana koko ajan vatkaten.

Ota kakku jääkaapista ja kaada varovasti päällinen siihen päälle tasaisesti. Peitä kakkuvuoka kelmulla ja laita jääkaappiin hyytymään vähintään 3 tunniksi, mieluiten yön yli.

Syksyinen omena-kinuskijuustokakku

Koska nyt on meneillään #hävikkiviikko, tein tänään vieraille synttäreiltä jääneitä aineita käyttäen hyvää syksyistä omena-kinuskijuustokakkua.
Siitä tuli omasta mielestä niin herkullista, että pakko jakaa resepti myös teille 😋 Resepti on oma muunnelma Keyword: Love -blogin Omena-kinuskijuustokakun reseptistä.

Pohja:
200g kaurakeksejä
70g voita

Omenatäyte:
N 500g omenoita (ns raakapaino ennen kuorimista ja pilkkomista)
ripaus inkivääriä
2tl kanelia

Kinuski:
100g voita
1dl fariinisokeria

VINKKI! Voit käyttää itsekeitetyn kinuskin sijasta myös karamellisoitua kondensoitua maitoa.

Vaniljatäyte:
5 liivatelehteä
2dl kuohukermaa
n 1dl vispautuvaa vaniljakastiketta
4tl vaniljasokeria
5tl tomusokeria
2 valkuaista
200g maustamatonta tuorejuustoa
2rkl sitruunamehua

Aloita keittämällä kinuski. Mittaa kattilaan voi ja fariinisokeri. Keitä miedolla lämmöllä, kunnes seos alkaa kuplia. Anna kuplia hiljalleen noin viiden minuutin ajan, tai kunnes seos on muuttunut paksuksi kinuskiksi.

Jatka kuorimalla omenat ja pilkkomalla ne ohuiksi viipaleiksi. Voitele pieni uunivuoka jotta omenasiivut eivät tartu siihen kiinni. Sekoita omenoiden joukkoon ripaus inkivääriä ja kaneli. Laita omenasiivut vuokaan. Valuta itsekeitetty kinuski tai n 0,5dl karamellisoitua kondensoitua maitoa omenasiivujen päälle. Laita 200 asteiseen uuniin n 25 minuutiksi, tai kunnes omenat ovat pehmeitä.
Anna omenoiden jäähtyä kunnolla.

Kun olet saanut omenat uunista jäähtymään, tehdään pohja. Murskaa keksit joko kaulimen avulla muovipussissa tai tehosekoittimessa pieneksi muruksi. Sulata voi ja sekoita keksinmurujen joukkoon.
Vuoraa n 26cm irtopohjavuuan pohja leivinpaperilla. Tasoita keksi-voi-seos vuuan pohjalle.

Laita jäähtyneet omenalohkot tasaisesti keksipohjan päälle. Valuta omenalohkojen päälle tippa kinuskia ja tippa vaniljakastiketta.

Seuraavaksi on vuorossa vaniljatäytteen teko.
Laita liivatelehdet likoamaan kylmään veteen.
Sekoita vaahtoava vaniljakastike ja kuohukerma vatkaimella kuohkeaksi vaahdoksi. Lisää kerma-vaniljakastikkeeseen vaniljasokeri ja tomusokeri.
Vaahdota toisessa kulhossa valkuaiset vaahdoksi.
Lisää maustamaton tuorejuusto ja valkuaisvaahto vaniljakastike-kermaseokseen vatkaimella sekoittaen.

Kiehauta sitruunamehu kattilassa. Purista liivatelehdistä ylimääräinen neste pois ja liuota liivatelehdet kiehuvaan sitruunamehuun hyvin sekoittaen. Anna seoksen jäähtyä ihan hetki.
Sekoita ohuena nauhana hitaasti vatkaten täytteeseen. Lopuksi pyöräytä täyte vielä kertaalleen läpi.

Kaada täyte vuokaan keksipohjan ja omenalohkojen päälle. Laita jääkaappiin hyytymään vähintään kolmeksi tunniksi, mieluiten jopa seuraavaan päivään.

Ennen tarjoilua käy irtopohjavuuan reunaa pitkin kakun reuna läpi ohuella veitsellä, jotta se irtoaa nätisti vuuasta. Nosta tarjoilulautaselle ja koristele esimerkiksi kinuskikastikeella päältä.

"Äiti, mitä taivaassa on?"

Kaksi viikkoa sitten torstaina kävimme esikoisen kanssa pitkän keskustelun ja mietinnän kuolemasta. Kaikki alkoi siitä, kun kerroin hänelle matkalla parturiin, että mummu tulee heitä hoitamaan seuraavana päivänä. Sitä seurasi toki liuta "Miksi?" kyselyitä, joten kerroin hänelle, että äidin pappa on kuollut ja äiti ja isi menee papan hautajaisiin.
Esikoinen toki olisi kovasti halunnut mukaan, mutta lopulta sain hänet vakuutettua siitä että siellä on liian tylsää lapsille. Siihen taisi riittää se, että mainitsin kuinka kirkossa pitää istua ihan hiljaa paikallaan.

Eli sen sijaan, että esikoinen olisi jatkanut kärttämistä mukaan pääsystä, hän alkoikin miettiä mitä kuoleman jälkeen tapahtuu. Kaksi vuotta sitten, 10.9.2015 jouduimme päästämään toisen collievanhuksemme paremmille maille menemään. Samu oli esikoiselle kovin tärkeä, ja vieläkin hän muistelee ja ikävöi Samua. Samun menetyksen jälkeen kuitenkin kuolema oli esikoiselle jo hieman tuttu aihe.
Kerroin esikoiselle, että kuoleman jälkeen ihmiset menevät ihmisten taivaaseen, jossa heillä ei ole enään kipuja ja murheita. "Onko siellä myös koiria ja muita eläimiä? Kun kuolen, näenkö Samun taas?" Olivat asiat joita poika mietti seuraavaksi. Kerroin hänelle, että ihmisten ja koirien taivas on ihan vierekkäin, ja ihmiset voivat kuolemansa jälkeen vierailla koirien taivaassa tervehtimässä rakkaita koiriaan jotka ovat kuolleet.
Joku voi ajatella että tämä on lapselle valehtelua, mutta näin se ei ole. Koska itsekin uskon että näin asia todella on. Ja haluan uskoa vastedeskin. On lohduttavaa ajatella, että kun joskus aika tulee lähteä täältä, pääsee silloin näkemään jo edesmenneet rakkaat ihmiset ja eläimet.

Kun olimme hetken käsitelleet ketä siellä taivaassa sitten näkisi, alkoi poika miettiä mitä kaikkia välineitä siellä on. "Äiti, onkohan taivaassa hiekkalaatikko jossa voi leikkiä?" Mietin asiaa hetken, ja vastasin että kyllä siellä varmaan on, koska välillä myös aivan liian pienet lapset sairastuvat vakavasti ja joutuvat lähtemään ihmisten taivaaseen. Tottakai heillä pitää olla siellä paikka missä voi leikkiä. Lisäsin kuitenkin, että toivon että poika on taivaaseen mennessään niin iso, ettei hänen välttämättä tee mieli leikkiä hiekkalaatikolla, ainakaan ihan ensimmäisenä.

Keskustelimme esikoisen kanssa todella pitkään ja hartaasti kaikesta siitä, mitä taivaassa voisi ehkä tehdä ja kokea. Koko tämän pitkän keskustelun jälkeen hän sanoi, että minun taivaaseen menneellä papallani on varmasti hyvä ja mukava olla nyt siellä taivaassa. Tämä pienen, viisivuotiaan pojan oivallus toi itsellekin hieman lohtua ja mielenrauhaa: Nyt on papalla varmasti hyvä olla.

Kyllä nuo pienet ihmiset vaan voivat toisinaan olla yllättävän fiksuja ❤️

Heihei vauva, tervetuloa taapero!

"Koti jossa on yksivuotias, 

omistaa elävän auringonsäteen"

- Wahlgren 

Niin se vain hujahti, vauvavuosi. Tänään iltapäivällä, tarkemmin sanottuna klo 16.27 täyttää kuopus vuoden ja siirtyy vauvan töppösistä taaperon kenkiin. Voi vain ihmetellä, että mihin tämä aika meni?!

Muistan yhä kuin eilisen, kun vuosi sitten perjantai-lauantai -välisenä yönä kärvistelin vatsakipujen kanssa. Meni kuitenkin useampi tunti silloin yöllä, kunnes tajusin että ne vatsakivut olivat supistuksia :D Esikoisen synnytys käynnistettiin, joten en ollut kokenut "luomusupistuksia", siksi olinkin alkuun ihan pihalla mitä tapahtuu.

Kun viimein tajusin että supistukset ne vaivaavat yöuniani, otin panadolin ja menin takaisin nukkumaan. Panadol ei kuitenkaan antanut kuin pienen pätkän unta, jonka jälkeen menin suihkuun helpottamaan oloa. Sekään ei oikein auttanut, joten herätin miehen ja soittelin synnärille voisinko tulla näytille. Sitten ilmoitimme esikoista vahtimaan tulleelle anopille että nyt lähdemme käymään sairaalassa. 

Ja lopulta sille sairaalareissulle sitten myös jäätiin, ja kotiin palattiin vasta vauvan kanssa. Voisin joskus tarkemmin kirjoitella teille synnytyskertomusta.

Ja mitä tämä pieni sankaritar tänä päivänä osaa?

Hän kävelee kovaa vauhtia tukea pitkin, ja on myös hyvin kekseliäs tuen löytämisen kanssa: tuoli tai olohuoneen sohvapöytä kelpaa ihan hyvin kävelykärryksi. Hän osaa kiivetä toisiksi alimmalle portaalle istuskelemaan. Hän osaa itse kiivetä keinuhevosen selkään ja sieltä pois.

Hän osaa sanoa "Mamma" "Kuti-Kuti", "Böö" ja uusimpana "Pallo" ❤️

Hän rakastaa taputtamista, heiluttamista ja lentosuukkojen lähettämistä.

Ja ennenkaikkea hän on meidän oma pieni viihdyttäjä, joka tykkää tehdä kaikkea hassua jotta saa ympärillä olijat nauramaan ❤️

Mutta tänään keskitytään juhlimiseen! Pieni sankaritar saa aamupalaksi lempiherkkuaan eli lettuja. Päivällä juhlimaan tulevat kummit, sedät, mummit ja muutamat ystävät nyt ainakin :) vielä on puserrettavaa että kaikki on silloin valmista, mutta yritetään saada tehtyä!

Onnea pieni rakas 😍❤️

Kun kaikki ei mene niinkuin toivoisi..

Elämä on välillä täynnä raskaita päätöksiä. Yksi elämäni vaikeimmista päätöksistä tuli elokuussa eteeni.
Olen koiraihminen henkeen ja vereen. Olen päättänyt, että minulla tulee aina olemaan vähintään yksi koira kotona. Vuosien varrella koiria on ollut enimmillään kolmekin kerralla omassa taloudessani.
Äidilläni oli basenjeja kaksi kun asuin vielä kotona. Enna ja Ricky. Ne olivat maailman kultaisimpia koiria.
Pitkään haaveilin omasta basenjista. Basenji on monipuolinen harrastuskoira, ja itse paloin halusta päästä kokeilemaan vinttikoirien juoksulajeja oman koiran kanssa.

Harras toiveeni toteutui, kun keväällä 2015 meille muutti Mona-basenji. Monan kanssa käytiin pienestä pitäen vinttikoiraradalla ratajuoksutreeneissä ja se onkin oikein etevä siinä hommassa, metsästysvietti on Monalla ollut alusta asti kova.
Ratatreeneistä innostuneena ilmoitin Monan ensimmäisiin maastojuoksukisoihinsa kun se oli hieman vajaa 1,5v. Maastojuoksut olivat ekoista kisoista asti meidän juttumme. Olin kuitenkin jo pitkällä raskaana odottaessani kuopusta, joten Monan kunto olisi voinut olla vielä parempi. Viimeiset maastojuoksukisat kisasimme ison mahani kanssa lyllertäessä heinäkuun lopussa 2016. Tämän jälkeen Mona starttasi vielä Hailuodossa lokakuussa 2016 ilman minua.

Kun kuopuksemme syntyi, aikani koiraharrastukseen jäi aivan minimaaliseksi. Syksystä 2016 olemme painineet esikoisen uhman kanssa sekä kaiken muun arkikiireen keskellä. Aikani koirille jäi vähemmäksi ja vähemmäksi, eikä päivisin tunnu olevan hirveästi niitä hetkiä jolloin voisi istahtaa sohvalle vaikka puoleksi tunniksi rapsuttelemaan koiria.

Keväällä 2017 havahduin siihen, että Mona oli laihtunut todella paljon. Vaihdoimme rasvaisempaan ruokaan, lisäsimme ruuan määrää, teimme vaikka ja mitä muutoksia. Silti Mona oli kuin teflonsilakka, mikään ei meinannut tarttua.
Mona alkoi myös askartelemaan kotona. Se saattoi nakertaa minun läsnäollessani tyynen viileänä vieressä tuolia kunnes huomautin että asia ei ole ok. Monasta tuli myös levoton, se ei osannut rauhoittua kunnolla kotona. Se ei myöskään enään varonut kuopusta, ja jokusia kertoja sisällä riehuessaan se näykki lapsia ohimennen.

Kuitenkin kesälomareissumme ja sen jälkeinen elämä vasta havahdutti minut tähän kaikkeen. Mona oli anopillani hoidossa tuon 8 vuorokautta. Sinä aikana se oli lihonut ihan silminnähden! Mikään sen ruokavaliossa tai liikunnassa ei kuitenkaan ollut muuttunut. Ainoa muuttunut tekijä oli, että anopilla oli ollut aikaa paijata sitä päivästä toiseen sohvannurkassa mihin Mona oli käpertynyt anopin viereen.
Anoppi myös kertoi, että kahden ensimmäisen päivän jälkeen Mona oli lopettanut riehumisen ja askartelun, ja oli vain löhöillyt sohvalla ja hakeutunut viereen.

Ei mennyt montaa viikkoa kotiinpaluun jälkeen kun Mona alkoi taas laihtua ja vanhat käytösmallit palautuivat. Silloin istutin mieheni pöydän ääreen ja mietin epätoivoisena että tässäkö tämä oli, pitääkö minun todella nyt soittaa kasvattajalle? Mieheni summasi kaiken sen sekasorron joka päässäni liikkui, sanomalla, että valitettavasti emme taida ainakaan enään olla oikea perhe aktiiviselle ja huomiota rakastavalle Monalle. Ja näinhän se valitettavasti oli.

Olen aina ollut koirasta luopumista vastaan. Olen aina ajatellut, että kun koira otetaan, se hoidetaan hautaan asti. Tämäkin lisäsi omalta osaltaan sitä tuskaa jota tunnen yhä. Tunnen olevani epäonnistunut. Olen pettänyt itseni, perheeni, Monan ja Monan kasvattajan.

Kasvattajan kanssa tehdyn puhelun päätteeksi päätimme että Monalle aletaan etsiä uutta kotia. Tilanne ei ole varmasti helpoimmasta päästä, koska Mona on aktiivinen aikuinen koira.

Kuitenkin tätä tekstiä kirjoittaessani tilanne on se, että Monalle on löytynyt todella lupaavan kuuloinen kotiehdokas. Mona lähtee uuteen kotiin koeajalle jo tulevana lauantaina. Sydämeni on samalla raskas, mutta myös hieman keveä: enään ei tarvitse murehtia ja taistella Monan kanssa joka asiasta.
Toivon todella sydämeni pohjasta että Monalla menee uudessa kodissa kaikki hyvin ja hän saa sieltä sen, mitä me emme hänelle pystyneet tarjoamaan.

Esikoinen oli tottakai myös kovin murheissaan kun kuuli että Mona lähtee uuteen kotiin. Mutta toivomme kaikki, että joskus mahdollisesti pääsisimme Monaa uuteen kotiin katsomaan. Reissureppua pakataan pian, ja halataan ja rutistetaan Mona puhki. Silmätkään eivät varmasti säily kuivana. Mutta todella toivon että tämä on meille kaikille paras ratkaisu. Joskus suurinta rakkautta on se, että päästää irti. Hyviä uusia seikkailuita Mona ❤️ Ja anteeksi että petin sinut..